« Marko ja Katri

Vinkit maisemakuvaukseen

Valokuvauksesta on tullut todella suosittu harrastus. Kyseessä on laji, joka voi tuntua helpolta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta. Tässä artikkelissa jaamme parhaat vinkkimme maisemakuvaukseen.

Jos mietit uuden kameran hankintaa, siirry Suomicasinolle ja löydä parhaat kasinotarjoukset. Parhaillaan voit voittaa rahat uuteen kameraan, josta olet haaveillut jo pitkään.

Mutta sitten siihen itse asiaan, eli maisemakuvausvinkkeihin.

Mitkä tekijät vaikuttavat maisemakuvan onnistumiseen?

Maisemakuvaus ei ole niin helppoa, kuin luullaan. Maisemakuvissa ensiarvoisen tärkeää on, että valotus on oikea ja, että kameran asetukset on säädetty olosuhteisiin nähden kuntoon. Siksi maisemakuvaus onkin hyvä aloittaa tutusta ympäristöstä. Ensimmäiseksi kohteeksi kannattaakin ottaa jokin tuttu paikka, jossa tekniikan harjoittelu onnistuu helposti.  

Tekniikkaa harjoitellessa ei valotusmenetelmien kokeilemista kannata pelätä, sillä jokainen kamera on erilainen ja oikean valotuksen löytäminen vie aikaa. Kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja, voi tilanteeseen löytyä myös yllättäviä ratkaisuja.

Maisemakuvausta ei kannata myöskään rajata pelkkiin laajakuviin. Kuvista voi tulla onnistuneempia muilla vähemmän käytetyillä menetelmillä, joita kannattaakin tutussa ympäristössä lähteä rohkeasti kokeilemaan.

Maisemaa kuvatessa ei myöskään kannata haalia täydellistä kesäsäätä, sillä tällöin kuvat ovat monissa tilanteissa liian voimakas kontrastisia ja niiden varjot jäävät aivan liian tummiksi. Paras maisemakuvaus sää on silloin, kun aurinko on mennyt jo pilveen tai sää on puolipilvinen. Sadekuurojen aikaan otetut kuvat ovat monissa tilanteissa myös hyvin onnistuneita.  

Poikkeuksellisen sään vallitessa on myös täydellinen aika harrastaa maisemakuvausta. Poikkeukselliseksi sääksi luokitellaan esimerkiksi ukkoset, myrskyt sekä sumu. Muista myös, että monissa tilanteissa yksinkertainen on huomattavasti kauniimpaa, liian monet kuvaan pyrkivät pienet elementit voivat tehdä siitä liian levottoman.

Viimeisenä kannattaa muistaa, että kuvaan nähty vaiva tullaan aivan takuulla palkitsemaan.

10 Jan 2019